Tyhjä aika kaivaa tuskan syviä kerrostumia.
Maasälpää, gneissiä, soraa.
Jokainen kivi hitaan kärsimyksen puristamana.
keskiviikko 24. kesäkuuta 2015
perjantai 12. kesäkuuta 2015
Työ on päivästä päivään vittumaista. Miksi näyttäisin
hymyilevää naamaa?
Minulla on iso maha, mutta mitä sitten? Se ei ole mikään syy nauraa minulle.
Nuoret snobit pukeutuvat hienoihin vaatteisiin, vaikka eivät tee työtä. Minä kuskaan heitä joka päivä kaupunkiin ja takaisin.
Palkka näistä hommista on naurettavan pieni työn yksitotisuuteen verrattuna, mutta eihän ne sitä tajua.
Vanhuksille yritän puristaa ystävällisyyttä, he ovat ansainneet hyvää kohtelua toisin kuin nuoret, joilla ei ole ollut elämässä mitään oikeasti raskasta.
Ajan tätä reittiä elämäni loppuun asti vailla toivon rahtuakaan.
Kun työpäivä on päättynyt, menen makaamaan pariksi tunniksi sänkyyn ja tuijotan kattoa.
Illalla kaipaan takaisin auton rattiin. Television ohjelmatarjonta ei tyydytä.
Minulla on iso maha, mutta mitä sitten? Se ei ole mikään syy nauraa minulle.
Nuoret snobit pukeutuvat hienoihin vaatteisiin, vaikka eivät tee työtä. Minä kuskaan heitä joka päivä kaupunkiin ja takaisin.
Palkka näistä hommista on naurettavan pieni työn yksitotisuuteen verrattuna, mutta eihän ne sitä tajua.
Vanhuksille yritän puristaa ystävällisyyttä, he ovat ansainneet hyvää kohtelua toisin kuin nuoret, joilla ei ole ollut elämässä mitään oikeasti raskasta.
Ajan tätä reittiä elämäni loppuun asti vailla toivon rahtuakaan.
Kun työpäivä on päättynyt, menen makaamaan pariksi tunniksi sänkyyn ja tuijotan kattoa.
Illalla kaipaan takaisin auton rattiin. Television ohjelmatarjonta ei tyydytä.
maanantai 8. kesäkuuta 2015
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
tiistai 2. kesäkuuta 2015
Olemme liitossa, minä ja Saatana.
Kuljemme mustina pitkin maita.
Vedän turpaan ihmisiä joita tulee vastaan
Vedän turpaan eläimiä joita tulee vastaan.
Revin irti kasvit joita tulee vastaan.
Pahanhajuinen hengitykseni saastuttaa joet ja järvet.
Langetan kirouksia jotka kohtaavat niidet uhrit varmasti kuin yö.
Minulle on taskussa pieni veitsi jolla kidutan kaunosieluja.
Kaiverran heidän ihoonsa viiltoja ja kun veri purskahtaa,
purskahdan minäkin nauramaan.
Minä ja Saatana, me olemme ikuiset.
Kuljemme mustina pitkin maita.
Vedän turpaan ihmisiä joita tulee vastaan
Vedän turpaan eläimiä joita tulee vastaan.
Revin irti kasvit joita tulee vastaan.
Pahanhajuinen hengitykseni saastuttaa joet ja järvet.
Langetan kirouksia jotka kohtaavat niidet uhrit varmasti kuin yö.
Minulle on taskussa pieni veitsi jolla kidutan kaunosieluja.
Kaiverran heidän ihoonsa viiltoja ja kun veri purskahtaa,
purskahdan minäkin nauramaan.
Minä ja Saatana, me olemme ikuiset.
valkea kuin maito joka valuu Kristuksen rinnoista
valkea kuin enkeleiden taivaallisen puvustamon
vaatteet valkea kuin paksuna kieppuva lumi
valkea kuin taivas kesäpäivänä jolloin aurinko jää ohuen pilviverhon taa
valkea kuin paperi, joka odottaa lukuja ja jakeita
valkea kuin morsiushuntu, kantajansa puhdas ja viaton
valkea kuin muna, uuden elämän universaali symboli
valkea kuin enkeleiden taivaallisen puvustamon
vaatteet valkea kuin paksuna kieppuva lumi
valkea kuin taivas kesäpäivänä jolloin aurinko jää ohuen pilviverhon taa
valkea kuin paperi, joka odottaa lukuja ja jakeita
valkea kuin morsiushuntu, kantajansa puhdas ja viaton
valkea kuin muna, uuden elämän universaali symboli
Avasin oven ja otin neljä askelta huoneen perälle. Siinä oli
tietokoneen käynnistysnappi. Aloin täyttää taulukkoa. Puolen yön
aikaan eteläinen Suomi on naputeltu. Join kuusi kuppia teetä
neljällä pussilla, jotka jätin keskusyksikön päälle valumaan.
Katselin kun savu nousi tehtaan piipuista. Sen jälkeen aloin
deletoida tietoja. Aamunkoitteessa kaikki oli tyhjää, mutta en
käynyt nukkumaan, jottei unirytmini kääntyisi. Kiersin kolme
kertaa lammen lenkin ja kaksi kertaa kirkon lenkin. Tasan kello
kymmenen kävin makuulle ja sammutin valot.
Oi joutuos kirkkahin jouluyö!
Oi joutuos kirkkahin jouluyö!
Vihaan tekniikka-talous-hallinto -kompleksia.
Koko systeemiä: insinöörialoja, myyntiä, toimistotyötä
ja kaikkea mikä niiden piirissä on.
Sanalla sanoen: koko systeemiä.
Inho on myötäsyntyistä eikä sillä ole suoraa yhteyttä moraaliin.
Kaikki on paskan läpäisemää.
Ei tarvitse kysyä miksi en ole koskaan innostunut työelämästä.
Kaikki on tukahduttavan paskan läpäisemää.
Mikään ei pakene ankeuden totaliteettia.
Keksi mikä tahansa ala ja se on osa ankeutta.
Ja vaihtoehtoisuus on "hulluja monen värisissä vaatteissaan" -jalansijattomuutta.
Reaktiivisessa suhteessa systeemiin, osa sitä.
Skenetouhu on pelleilyä. Kuunnellaan vain jotain skenemusiikkia. Todella jalansijatonta.
Yritetään hengailla maailman ulkopuolella.
Perustaton perusta on siellä muoti, olkoonkin että se voi olla sitä, että pukeudutaan huonosti.
Maatalous, tuo tarpeellinen työ par exellance, on myös paskaa.
Siellä on eläimet ankeudessa ja viljaa puidaan systeemin puimureilla.
Tukia ja kaikkea. Maatila on lohduttoman ankeuden kuva.
Luomuviljely on reaktiivisessa suhteessa tähän.
Enää ei ole grundia, perustaa maanviljelyssäkään.
Ja vegaanisuuskin on vain tekninen ratkaisu teknisiin ongelmiin.
Se on itsen typistämistä. Siinä ei ole elämää. Siinä ei ole grundia.
Kaiken läpäisee systeemin paska.
Ainoa adekvaatti reaktio ankeuden totaliteettiin on masennus.
(Tai kenties on vielä jokin hämärä hippimökki,
jossa tanssitaan, pidetään ihmistä hyvänä ja lauletaan,
jokin paikka, jonne systeemin ankeus ei yllä.
En väitä että se olisi täysin mahdotonta.)
torstai 9. huhtikuuta 2015
pidätetty kaipuu maailman ääriin
humahtaa auki savannina rikkoen pienen tietoisuuden
gnuiden vaeltaessa isoissa joukoissa
jos edes kerran pääsisi pakkopaidastaan
aivoissa, rinnassa, jäsenissä heltiäisi
kuin tuhat kilometria joka suuntaan
muuta kuin suomalainen kauneudesta siivottu kaupunki
jossa yritys löytää
sielulleen paikka livahtaa ulos on tuomittu ikuisesti epäonnistumaan
maailma on juokseva
joki ja siinä kulkevat neulaset
maailma on vastaus
rukouksiin joita ei-olevat tyhjyydessä hokevat
maailma on oman
onnensa nojassa huojuva jättömaa jossa emanaation säteet tuntuvat
enää heikosti
maailma on
torimyyjän virnistys kun hän kaiken katoavaisuutta uhmaten käärii
hauen paperiin
huhtikuussa aurinko
heittelee katupölyä
ja illalla sen
laskeuduttua nuoret maleksivat siihen tenniskengillään luonnoksen
tulevasta kesästä
Vakiopaineen edessä
vakosamettihousuiset boheemit polttavat tupakkaa
ja katselevat
alhaalla siintävän kävelykadun valomainoksia
parvi variksia
laskeutuu kirjaston portaille kuin kaksitoista tuomion merkkiä
ja savanni
jäätyy kiinni äkkikylmään kevätyöhön
keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
lauantai 17. tammikuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)