Työ on päivästä päivään vittumaista. Miksi näyttäisin hymyilevää naamaa?


Minulla on iso maha, mutta mitä sitten? Se ei ole mikään syy nauraa minulle.


Nuoret snobit pukeutuvat hienoihin vaatteisiin, vaikka eivät tee työtä. Minä kuskaan heitä joka päivä kaupunkiin ja takaisin.


Palkka näistä hommista on naurettavan pieni työn yksitotisuuteen verrattuna, mutta eihän ne sitä tajua.


Vanhuksille yritän puristaa ystävällisyyttä, he ovat ansainneet hyvää kohtelua toisin kuin nuoret, joilla ei ole ollut elämässä mitään oikeasti raskasta.


Ajan tätä reittiä elämäni loppuun asti vailla toivon rahtuakaan.


Kun työpäivä on päättynyt, menen makaamaan pariksi tunniksi sänkyyn ja tuijotan kattoa.


Illalla kaipaan takaisin auton rattiin. Television ohjelmatarjonta ei tyydytä.